Susikoira Roi oli pentuajoistaan asti kuulunut partiolippukunta Muuttolintuihin. Roi vietti lapsuutensa ja nuoruutensa viikkokokouksissa, retkillä, leireillä ja muussa partiotoiminnassa rientäen. Harrastus oli hänelle rakas, ja aina ikäkausien vaihtuessa kasvoi Roin pestien määrä. Roi nautti partion mahdollistamasta monipuolisesta tekemisestä, joka haastoi häntä koirana. Lippukunnassa toimiminen kun oli muutakin kuin metsässä rämpimistä: kokoustamista, siivoamista, paperitöitä, muonitusta, haavereiden hoitamista, välillä Roi ei itsekään muistanut kaikkia tehtäviään. Roin sisällä paloi jatkuvasti halu oppia uutta ja hän janosi pestiä toisen perään.
Kävipä niin, että eräänä keväänä aukesi samanaikaisesti kaksi pestiä. Toinen oli suurleiri Kimaran yhteyshenkilönä toimiminen, toinen taas lippukuntalehti Uusrääkän toimittajan paikka. Roi ilmoitti välittömästi olevansa kiinnostunut kummastakin hommasta, eikä aikaakaan kun hänet oli jo pestattu. Lippukunnan johto nimittäin tunsi Roin hyvin ja tiesi koiran hallitsevan ajankäyttönsä niin, että hän kykenisi hoitamaan kummankin pestin kunnialla. Roi oli onnensa kukkuloilla, olihan hän saanut jälleen kaksi uutta tilaisuutta laajentaa osaamistaan.
Kimaran yhteyshenkilönä Roi ravasi kokouksissa keräämässä tietoa kesän leiristä. Roin erityisvastuu oli lippukunnan sisäinen tiedotus, eli hänen tuli mainostaa upeaa leiriä kaikille muuttolinnuille. Kolon seinät täyttyivät julisteista ja tiedotuskanavilla ei paljon muuta näkynytkään kuin toinen toistaan houkuttelevampia mainosviestejä. Roi etsi jopa tietoa vanhoista suurleireistä kuten Kajosta ja Kliffasta osatakseen kertoa Kimarasta mahdollisimman paljon.
Uusrääkän toimituksessa Roi taas nappasi hommakseen rääkkäyksen eli lippukuntalaisen haastattelun kirjoittamisen. Kevään numeron haastateltavaksi oli valikoitunut eräs lippukunnan johtajista. Lehden päätoimittaja kävi Roin kanssa läpi vanhoja rääkkäyksiä ja haastattelun perusasiat, mutta uskoi itse haastattelun tulokkaan tassuihin. Roi sopi haastatteluajan johtajan kanssa ja alkoi suunnitella kysymyksiään.
Päivällä ennen rääkkäystä Roi kävi katsomassa leirille ilmoittautuneiden lippukuntalaisten määrää. Roi oli juuri kiertänyt kokoustavissa ryhmissä puhumassa leiristä, joten hän uskoi ilmoittautumisprosentin olevan korkea. Mutta mitä ihmettä? Lippukunnan jäsenistä vain 60%, vähän yli puolet, olivat ilmoittautuneet! Roi selasi Kuksaa ja kävi mielessään läpi vartioita. Kaikki joille hän oli leiristä puhunut olivat sinne ilmoittautuneet. Kuka oikein puuttui? Hän kävi läpi jokaisen ikäkauden sudenpennuista vaeltajiin ja… Aivan! Aikuiset, Kääkät, jotka eivät pitäneet säännöllisiä kokouksia, eivät olleet vielä saaneet lainkaan kohdennettua mainontaa.
Matkalla haastatteluun Roi mietti päänsä puhki, kuinka saisi vanhemmatkin muuttolinnut suostuteltua mukaan leirille, olihan se kuitenkin kaiken ikäisille suunnattu kokemus. Instagram, Facebook, sähköposti, savumerkit, mikä olisi toimiva tapa? Saapuessaan sovittuun paikkaan Roi sai kuin saikin idean: haastattelu olisi oiva tapa saada muutkin johtajat kiinnostumaan leiristä! Haastateltavalta tulisi vain kysyä juuri sopivat kysymykset.
“Oletko jo ilmoittautunut Kimaralle?”
“En vielä. Joko kuksailmoittautuminen on auki?”
“Kyllä. Oletko ollut aikaisemmin suurleireillä?”
“No onhan sitä nuorempana tullut käytyä, ja olivathan ne mukavia. Hienoja ohjelmalaaksoja.”
“Tiesitkö, että Kimaralla on myös erityisesti aikuisille suunnattua ohjelmaa?”
“Jaa, no enpä oikeastaan. Kuulostaa ihan hauskalta.”
“Mitä odotat eniten Kimaralta?”
“Kaipa sitä leirifiilistä, sitä on ollut jo ikävä. Ja tuttujen tapaamista.”
“Kiitos haastattelusta. Ilmoitetaanpa sinut nyt leirille.”
Roi odotti jännittyneenä päätoimittajan lukiessa rääkkäystä. Päätoimittajan ilme muuttui hämmentyneestä epäuskoiseksi ja lopulta vihaiseksi irvistykseksi. “Mitä roskaa tämä oikein on? Onko tämä vitsi?” kysyi päätoimittaja. Roi avasi suunsa vastatakseen, mutta päätoimittaja ehti jatkaa: “Tämä ei ole mikään rääkkäys. Rääkkäyksissä käsitellään haastateltavan partiokokemusta, eivät ne ole mitään hömppäleirin mainoksia!” Päätoimittaja ruttasi edessään olevan paperin tuijottaen samalla Roita uhkaavasti. Roi ei kuitenkaan ollut luikkimassa häntä koipien välissä ulos, hänellä oli täydellinen tilaisuus lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja hän ei ollut päästämässä sitä menemään. “Uusrääkän ei tulisi kangistua kaavoihinsa, miksi emme voisi kokeilla jotain uutta? Sitä paitsi haastattelussa käsitellään niin historia, nykyhetki kuin tulevaisuuskin. En näe jutussa ongelmaa,” hän sanoi vastaten samalla päätoimittajan tuimaan katseeseen. Tunnelma oli kireä, kumpikaan ei ollut taipumassa kannastaan. Roi kuitenkin yritti vielä taivutella päätoimittajaa: “Anna minun julkaista juttu! Lehtikin hyötyy siitä, sillä mitä enemmän osallistujia Muuttolinnut saavat Kimaralle, sitä enemmän artikkeleita siitä voidaan kirjoittaa.” Päätoimittaja pohti Roin argumenttia, mutta ei ollut vielä täysin vakuuttunut. Rääkkäyksiä ei niin vain hänen lehdessään muutettaisi, teolla tulisi olla seurauksia. “Hyvä on Roi, julkaisen haastattelun. Mutta jos et saa Kimaralle sadan prosentin osallistujamäärää Muuttolinnuista, loppuu pestisi tämän lehden julkaisuun.” Roi äimistyi. Missään tapahtumassa ei ollut koskaan ollut niin korkeaa osallistujamäärää, sehän oli mahdotonta! Hän ei kuitenkaan ollut antamassa periksi, joten hän suostui ehtoon.
Haastattelu julkaistiin Uusrääkässä. Roi jakoi lehteä kaikille Muuttolinnuille, sillä kaikki johtajat oli nyt saatava ilmoittautumaan Kimaralle. Roin suunnitelma alkoi lupaavasti, sillä haastattelu herätti johtajien kiinnostuksen. Roi tarjosi apua ilmoittautumislomakkeen täytössä, auttoi johtajia valitsemaan sopivat pestit ja kehotti jakamaan sanaa Kimarasta johtajatovereille. Yksi kerrallaan johtajat ja aikuiset päätyivät ilmoittautumaan leirille ja Roi riemuitsi jokaisesta kuksavahvistuksesta. Ongelmia toki tuli vastaan: Coldplayn keikka, perheen lomamatka, puuttuva rinkka. Roi kuitenkin onnistui selvittämään jokaisen. Coldplayn keikalle järjestettiin erilliset kuljetukset leiriltä, perhe saatiin lähtemään lomamatkalle Thaimaan sijaan Hämeenlinnaan ja rinkka saatiin naapurilta lainaksi.
Rääkkäyksen avulla Roi oli onnistunut saamaan lähes koko lippukunnan ilmoittautumaan ja ilmoittautumisprosentti oli 99. Käynnissä oli leirin jälki-ilmo, joten aikaa oli enää vähän. Roi kävi kuumeisesti läpi listaa lippukuntalaisista, kuka mahtoi olla puuttuva palanen? Lopulta viimeinen sinnittelevä kääkkä löytyi, vanha lippukunnanjohtaja, jota kukaan ei ollut nähnyt vuosikymmeniin mutta joka edelleen maksoi vuosittain jäsenmaksua. Roi lähti etsimään viimeistä kääkkää saavuttaakseen mahdottoman tavoitteensa.
Viimeinen kääkkä ei asunut enää Espoossa, ei edes pääkaupunkiseudulla. Roin oli ostettava junalippu ja lähdettävä kauas kotiseudultaan, mutta partiolainen tarttui haasteeseen päättäväisin mielin. Oli jälki-ilmon viimeinen päivä ja aikaa ei ollut hukattavaksi. Sisukkaasti Roi matkasi muuttolinnun ovelle ja koputti. Sisältä kuului kolinaa, sitten askelia ja viimein ovi narahti auki. “Niin? Eiväthän adventtikalenterit vielä ole myynnissä?” kysyi kääkkä, joka huomasi Roin kaulassa olevan partiohuivin. Roi kertoi, millä asialla oli. “No olenhan minä sitä miettinyt, mutta onko siellä nykyään tarjolla liharuokaa? Luin jostain kasvisruokamääräyksestä…” totesi kääkkä. Roi huokaisi helpotuksesta ja vakuutti leiriltä löytyvän jokaiselle sopivaa ruokaa.
Niin Roi sai kaikki Muuttolinnut mukaan Kimaralle, päätoimittajan suureksi ihmetykseksi. Rimaa hipova suoritus nousi lippukunnan sisällä suorastaan legendaksi, ja Roi sai sen mukaan jopa oman partionimen. Hänestä puhutaan yhä edelleen iltanuotioilla ja tiskijonoissa, sillä harva rääkkäyksen Kimaroi kuin kääkkäyksen Rima-Roi.
Muistakaa ilmoittautua Kimaralle https://kimara2024.fi/ <3
Ilmoittautuminen päättyy huomenna!
