Avainsana-arkisto: Blogi

Mitä Mulissa tapahtuu: Helmi + maaliskuu

Muuttolinnut ovat levittäneet komeat siipensä kunnolla auki.

Helmikuun alussa lippukuntamme seikkailijavartioilla, Kiljuhanhilla ja Huuhkajilla, oli oma Sepeli-retki. Sepelillä seikkailijat pääsivät näyttämään partiossa opittuja taitoja sekä viettämään yhdessä kivan viikonlopun.

Sepelillä lapset pääsivät harjoittelemaan teltassa nukkumista – osa ihan ensimmäistä kertaa – sekä ”kipinämikkona” olemista. Yöllä oli kylmä, joten kamiina piti pitää lämpimänä koko yön.

Lopulta osa retkeläisistä käveli vielä Nuuksiosta noin 16 kilometrin matkan kotiin.

Tunturikotkat ovat pelanneet kokouksissaan muun muassa murhamysteeripeli Cluedoa. Lisäksi Tunturikotkat, Kiljuhanhet ja Huuhkajat ovat osallistuneet Yhteisvastuukeräykseen, jossa kerätään rahaa hyväntekeväisyyteen.



Haukoilla on ollut makea alkuvuosi, sillä kokouksissa on leivottu muun muassa keksejä.

Suurella osalla merikotkista oli alkukeväästä ylioppilaskirjoitukset, joihin piti lukea ahkerasti. Tämä vaikutti kokousten kävijämääriin sekä osittain sisältöön. Merikotkat varastivat kokouksiinsa ruokateeman Haukoilta ja päätyivät pelaamaan Banaani-sananpeliä, jossa kirjaimista rakennetaan eri sanoja.

Nuoret sudenpennut ovat päässeet vuoden ensimmäisellä neljänneksellä tutustumaan partioaatteeseen, sen myytteihin ja legendoihin sekä historiaan. He ovat opetelleet partiolaisen perustaitoja, kuten rinkan pakkaamista ja veistelyä.

Sekä Huuhkajat että Kiljuhanhet ovat siivonneet yhteiskokouksissa koko lippukunnan kolon kuunnellen samalla hyvää musiikkia. Kolo ei ole pitkään aikaan ollut niin kiiltävä kuin nyt.

Kiljuhanhet ovat myös vaihtelevalla suosiolla pitäneet hieman eksoottisempia kokouksia kuten mm. partiopainikokouksen ja laulukokouksen. Juice Leskisen ja Kari Tapion hitit raikuivat kolon uumenissa.

Huhtikuussa lippukuntamme järjestää oman Totuus-kevätretken merikotka A. Pölläsen johdolla. Johtajisto on suunnitellut ja valmistellut sitä maaliskuussa paljon!