Outi palasi perheineen Muuttolintujen kotikonnuille Matinkylään expat-elämästä ulkomailla. Vuosien – jopa vuosikymmenien – aikana pitkiksi venyneet someverkon langat välittivät vielä viestejä ja paluu huomattiin Muuttolintujen vartiotornissa. Outi vastasi vanhan kotilippukuntansa kutsuun ja aloitti rahastonhoitajana 2020 alkuvuodesta.
Hyvä rahastonhoitaja kannattelee lippukuntaa ja jakaa lippukunnan johtamisen ja paperitöiden työtaakkaa muun johtajiston kanssa. Rahastonhoitajan pesti on monesti pitkäikäinen, ensimmäinen vuosi saattaa mennä vähän perehtyessä – ja oman pestin päätyttyä ehkä vielä seuraajan tukemisessa pestiin (*). Eli ihailemme Outin rohkeutta ottaa vastuullinen ja mahdollisesti pitkäikäinen pesti muutenkin täyteen elämäänsä! Tavallisten rahastonhoitotehtävien lisäksi Outi on tänä vuonna järjestänyt lippukunnan etä- ja mobiilirahastustavat 2020-luvun mukaiseen malliin, adventtikalenterimyynnissä tämä on iso harppaus nykyaikaiseen myyntiin. Outi on myös lupautunut jatkamaan rahastonhoitajan pestissä vuonna 2021.
Muuttolinnut on kiittää rahistamme Outia menneestä ja tulevasta vuodesta!
(*On siis perusteltua lähettää lentosuukko ja kiitos myös edelliselle rahikselle Piialle, joka on kuluvana vuonna näyttänyt meille miten partiolainen voi esimerkillisesti perehdyttää seuraajansa pestiin ja olla läsnä kun kysymyksiä herää.)
