Aloitettiin partio samaa matkaa pihanaapurin ja luokkakaverin Viivin kanssa, Viivin pianonsoiton opettajan merkittävällä myötävaikutuksella ja lopulta ehkä myös Viivin pianonsoiton kustannuksella.

Viivin kanssa uskalsin uuteen harrastukseen, ekalle viikonloppuretkelle ja erityisesti leireillä olin ihan kotonani: Viivin kanssa minulla ei ollut koti-ikävää, Viivihän oli mukana!

Myimme adventtikalentereita …sanoisinko ”raivolla”. 😀

Vartionjohtajaksi en olisi uskaltanut sitotua yksin, joten Viiville lienevät kiitollisia myös kaikki menneen Kurjet-vartiomme kurjat. Viivi sai ensimmäisenä ajokortin ja minä pääsin kyydissä yhä syvemmälle metsään ja partiotapahtumiin ja Viivin esimerkin ajamana sain omankin kortin suoritettua. Olihan meillä muitakin kavereita, mutta Viivi ymmärsi partiolaisen palon nuotiolle, polttopallopalloon, kaasukeittimien äärelle ja muihin tulileikkeihin ja metsään.

Viivi on myös palannut partioon, uuteen lippukuntaan uudella kotipaikkakunnallaan. Kun Muuttolinnut 2016 oli asettanut tavoitteeksi, että satavuotisjuhlavuonna lippukunnassa on sata jäsentä, ymmärsi Viivi sekä muodollisuuden että huumorin: 2017 Viivistä tuli Muuttolintujen juhlavuonna virallisesti lippukunnan sadas jäsen pari päivää ennen satavuotisjuhlia.

Myöhemmin oli ihanaa istua Johtajatulilla 2019 taas vierekkäin, yli 20 vuotta yhteisen partiotaipaleen aloittamisen jälkeen. Viiviä jos ketä kannattaa muuttolinnun kiittää: ilman häntä en olisi minäkään koskaan oppinut miten siistiä ja palkitsevaa on vastuunkantaminen partiossa – ja ilman sitä oppia en nyt lippukunnanjohtajana silmäkulmat kosteana muistelisi Viivin merkitystä (partio)elämässäni. Kiitos kamu, huhuilee lippukunnanjohtaja Elle.