Tukekaa nuorisotoimintaamme ottamalla osaa pop-up-tapahtumaamme ensi sunnuntaina 20.11.2022 Matinkylän uimarannalla kello 13.00 alkaen. Tarjolla on glögiä ja piparkakkuja maksutta, sekä lisäksi myymme tapahtumassa partiokalentereitamme.


Hei muuttolinnut ja huoltajat!
2020 oli hurja monella tapaa ja toisinaan vähän hiljainen partion osalta. Muuttolintujen yleensä vaikkapa puurojuhlassa tai lipunnostoissa käytetyt kiitospuheenvuorot on kerätty 2020 joulukuussa päivittäin julkaistuksi kiitoskalenteriksi, sillä johtajat ovat poikkeusvuonnakin tehneet paljon töitä partion eteen ja kiitokselle on sijaa! Kiitoskalenteri jatkuu Muuttolintujen blogissa kuukausittain vuonna 2021, esitellen lippukunnan toimijoita, jäseniä ja muita mahdollistajia.
Kasvokkain tapahtuvista kokouksista odotellaan ohjeita
2021 alkaa koronarajoitusten ollessa voimassa ainakin 10.1.2021 asti. Odotamme Suomen hallituksen, pääkaupunkiseudun koronatyöryhmän ja Pääkaupunkiseudun Partiolaisten ja Suomen Partiolaisten linjauksia ennen kuin päätämme kokousaikatauluista. Käytännössä kokouksia voidaan järjestään aikaisintaan 11.1. tai 18.1. alkavalla viikolla, riippuen miten aikaisin seuraavat linjaukset julkaistaan. On myös erittäin mahdollista että turvarajoitukset jatkuvat toistaiseksi ja kasvokkain tapahtuvaa partiotoimintaa ei vielä aloiteta.
Etäkokouksia voidaan järjestää, tule auttamaan!
Muuttolintujen johtajistolla on enemmän tai vähemmän resursseja järjestää etäkokouksia, joten mahdollisista etäkokouksista tiedotetaan ryhmäkohtaisesti ryhmien omassa whatsAppissa (isommilla oma, nuoremmilla huoltajien viestiryhmä).
Jos teillä jollain huoltajalla on mahdollisuus järjestää partiolaisille etäkokous, tule auttamaan! Esimerkiksi jos sinulla on tekninen mahdollisuus kutsua koolle ryhmä lapsia johonkin sovellukseen, ja tai sisällöntuotanto-osaamista houstata etätapaaminen oman lapsesi partioryhmälle, niin apu on tervetullutta! Laita viestiä ryhmän johtajille tai vaikkapa johtokolmikolle (Elle, Lauri, Riikka).
Tonttumerkit ja kalenterimyynti
Lue menestyksekkäästä kalenterimyynnistä mm. täällä: muuttolinnut.fi/18-12-kiitoskalenteri-kalenterimyyjat.
Tonttumerkit jaetaan viimeistään kasvokkain tapahtuvissa kokouksissa. Jos rajoitukset jatkuvat pitkään, tarkastellaan muita tapoja toimittaa tonttumerkit ahkerille kalenterimyyjille.
Johtajaneuvosto – JN
Muuttolintujen johtajaneuvosto kokoontuu tammikuun aikana, kasvokkain tai etänä. Tästä lisää lippukunnan Leading Birds -ryhmässä WhatsAppissa.
Muuttolintujen Hallitus 2021
Hallituksessa 2021 toimivat lippukunnanjohtaja Elle Jaskari, pestijohtaja Riikka Vermas, Ohjelmajohtaja Lauri Tervonen. Helmikuussa hallitukseen liittyy Aino. Hallitukset sihteeriä ei ole vielä pestattu, hänet voidaan valita hallituksesta tai sen ulkopuolelta – lue 2020 sihteerin pestistä täällä. Rahastonhoitajana jatkaa Outi Heiskanen ja jäsenrekisterivastaavana Riikka Keränen.
Summary in English: Beginning Year 2021 in Muuttolinnut
2020 was fierce. Due to us having to have cancelled several get-togethers we published some of the thanks usually spoken at our gatherings as a December calendar of thanks in this blog. We’ve had good people and plenty reasons to thank our troop members, leaders and other people helping make scouting happen. We’ll continue to write these thank you pieces in the blog in the coming year.
Waiting for instructions about face-to-face meetings
The current the instructions about corona precautions are valid until 10th Jan 2021. We are waiting for new guidelines from the government and our national and local scout organisations (Suomen Partiolaiset and Pääkaupunkiseudun Partiolaiset). Depending how soon we get the new guidelines, face-to-face meetings can start earliest on Mon 11th or 18th Jan. Or possibly the safety measures are continued and face-to-face meetings are on a break for longer.
Remote meetings can be arranged – please help!
Our group leader’s resources to organise and lead remote meetings vary. Communication on possible remote meetings will be discussed in the group specific WhatsApp- groups.
We also ask for parents’ help in organising remote meetings. If you could invite, organise or host a meeting for your child’s group, please let the group leaders know you can help!
Christmas Calendar Sales and Tonttumerkit / Badges
Sales went well, we wrote a post on it in Finnish, published here: muuttolinnut.fi/18-12-kiitoskalenteri-kalenterimyyjat.
Diligent sellers earned a tonttumerkki, ”tonttu badge,” for their hard work. Badges will we given to sellers at face-to-face meetings. If restrictions to meet continue, then we’ll look into other ways of getting the badges to the scouts.
Johtajaneuvosto -group leaders’ board
We’ll assemble in January, face-to-face or remotely. More in leaders’ WhatsApp group.
Muuttolinnut board 2021
Troop board members are troop leader and chair of the board Elle Jaskari, pestijohtaja (”enlistment leader”) Riikka Vermas and ohjelmajohtaja (”program leader”) Lauri Tervonen. In February troop member Aino will join the board. Board has not chosen a secretary yet – you can read about the secretary’s job here (in Finnish). Outi Heiskanen will continue as the troop’s treasurer and Riikka Keränen continues to govern the membership register.
.
Vapaaehtoistyöstä on monta syytä kiittää, kuten tämä kalenteri on luukku ja pesti kerrallaan kiitoksen kohteisiin pureutunut.
Tänä vuonna kiitokset esitettiin puurojuhlapuheiden ja loppuvuoden nyyttärikokouskeskustelujen sijasta täällä somessa bitteinä ja pikseleinä – täällä netissä on monen meidän koronapandemiavuosi muutenkin tapahtunut.
Kiittäminen on tärkeää ja ihanaa. Kirjoitusurakkaan lähtiessäni ajattelin lähinnä, että nämä partiolaiset ansaitsevat kiitosta, joten kunnioituksesta heitä kohtaan kirjoitan kiitokset talteen ja esille. Nyt kirjoitettuani kiitoksia joka viikko monta kertaa, huomaan että minä tässä olen kaikenlaista saanut. Melkein ihan sama onko näitä edes kukaan lukenut! Jo kiitosten pohtiminen, tapahtumaketjujen ja syy-seuraussuhteiden huomaaminen, vapaaehtoistoiminnan pestien vaikutusten esiin nostaminen ja partiokaverieni omistautumisen luettelointi ja ihan vaan Muuttolinnuissa tehdyn vapaaehtöistyön järjettömän määrän ymmärtäminen on olleet huikeita fiiliksiä! Kunnioitan partiokavereita taas vähän enemmän, kun olen kiitosten muotoilun äärellä pohtinut heidän toimiin tarttumistaan ja monimuotoista vaikutustaan lippukuntaan, lasten harrastukseen ja minuun.
Olen tajunnut olevani aika ihanan lippukunnan johtajistossa ja edessä on taas yksi partiovuosi kivojen ihmisten kanssa. Varmasti kaikenlaisia tavallista arkea vaikeampiakin haasteita on esimerkiksi pandemian takia edessä, mutta ne vaikeat hommat tuntuvat helpommilta kohdata luotettavien vastuunsa tuntevien partiokaverieni kanssa. Kiitos että ootte kaikki mukana!
Vapaaehtoistyö ja lippukunta tarvitsevat toimiakseen lupauksia tulevasta, kuten erityisesti kiitoskalenterin viimeisen viikon kiitokset ovat keskittyneet kuvailemaan. Yhden joulukalenterin luukut eivät riitä edes meidän keskikokoisen lippukunnan kaikkien tärkeiden vapaaehtoisten kiittämiseen! Lupaan 2021 keväällä jatkaa kiitoskalenteria noin kerran kuussa. Toivottavasti saamme kaikkien ryhmien johtajien esittelyt ja kiitokset julkaistua lippukunnan blogissa tulevan vuoden aikana. (Ryhmänjohtajien kiitosten laatimiseen saa osallistua! laita whatsApp-viestiä Ellelle ideoistasi ja kiitoksistasi.)
Toivottavasti olen kuvaillut kiitollisuuttani, lippukunnan ja johtajiston yhteisiä kiitoksia ja kiittämisen arvoisia tekoja ja lupauksia ymmärrettävästi tässä kiitoskalenterissa. Toivon että kiitokset ovat löytäneet reittinsä myös itse kiitettävien luokse – niidenkin luokse, joiden kohdalla en itse nostanut kissan häntää ja lähettänyt erikseen whatsApp-viestiä. 😀
Kiitos muulle johtokolmikolle tsempeistä ja kiitos kaikille kiitoskalenteria lukeneille!
Kiitoskalenterimme ensimmäiset viikot olivat pääosin menneistä ja käynnissä olevista pesteistä kiittelyä. Viimeisimmät päivät on olleet kiitoksia lupauksista toimia partiopestissä myös ensi vuonna, sekä niistä isommista saappaista, joihin johtajat astuvat kasvamaan. Tällä tulevaisuuden linjalla jatkamme nyt.
Haluan nostaa esiin sitä, että vastuun ottaminen, vastuuseen lupautuminen on itsessään tärkeä teko. Kun partiolainen ottaa jonkun vastuun -vaikkapa pestin lippukunnassa – hän tekee paljon jo ennen kuin hanskat isketään saveen.
Lupaaminen ja sitoutuminen mahdollistavat suunnitelmat. Kun pestiin on löytynyt tekijä, on vastuulle on löytynyt kantaja, liekille vaalija ja idealle ruokkija ja kehittelijä. Muut voivat taas tehdä muuta, keskittyä omiin pesteihinsä. Lippukunnan johtokolmikko voi siirtyä tekijäihmisten etsimisestä ihmisten kanssa tekemiseen.
Kun jokainen hoitaa oman itsensä kokoisen pestin, ei kellekkään jää isoa vuorta jäsentelemätöntä tekemistä. Pestiin lupautuminen on siis myös omien partiokavereiden palvelemista.
Tämän kiitoksen kohde on Piia, joka jo pari vuotta sitten alkoi kanssani haaveilla lippukunnan pitkästä omasta kesäleiristä jossain tosi kivassa meille uudessa leiripaikassa. Muuttolintujen kesäleirejä oli jonkun aikaa järjestetty aika pienellä johtajistolla tutuissa leiripaikoissa pienillä järjestelyillä ja samalla kaavalla. Se oli toiminut ihan hyvin, ollut kivaa ja antanut johtajistolle aikaa järjestellä lippukunnan muita juttuja.
Mutta partioleirit on partiotoiminnan ydintä ja spessut leirit jää mieliin ikuisesti. Piian kanssa muotoilimme hiljalleen ajatusta miten uudenlainen hieman kunnianhimoisempi Muuttolintujen leiri voisi tapahtua. Se meidän haaveiden paras leiri ikinä.
Ensin vaikutti siltä että kaikilla johtajilla on jo kädet täynnä ja toisaalta seuraavaan kesään oli aina liian lyhyt aika saada mitään erityistä järjestettyä – mutta ajatus muotoutui hiljalleen. Väiski 2020 jälkeen seuraavana vuonna on taas lippukunnan oman leirin vuoro. Siihen oli vielä muutama vuosi aikaa. Laskeskelimme, että Piia voisi toimia haaveidemme leirin johtajana, mikäli hänen pitkäaikaiseen rahastonhoitajan pestiinsä löytyisi seuraaja. Edellisen lippukuntansa ajoilta Piia alkoi muistella ja tsekkailla hänelle tuttua mutta Muuttolinnuille uutta toisen partiopiirin leiripaikkaa. Väiskin jälkeinen kesä vaikutti sopivalta.
Kokouksissa ja retkillä tavatessamme haaveilimme Piian kanssa aina jonkun palan lisää tulevaisuuden leiriimme: millainen haikki, uusia telttoja ja telttakuntien omat rinkkakatokset, telttakunnat laittaisivat osan ruuasta itse, varmaankin jotain vesiohjelmaa…
Sitten tuli 2020: alkuvuodesta koronapandemia, keväällä päätös siirtää Väiski seuraavan vuoden kesälle ja vuoden lopussa näyttää epävarmalta järjestetäänkö 2021 minkään kokoisia partioleirejä. Sinne meni meidän haaveiden leiri?
Ehkä menikin. Mutta ”sen leirin” haaveilu oli ehtinyt melkein huomaamatta näyttää suuntaa monelle muulle asialle. Olimme aloittaneet leirirakentamisharjoittelun ensin retkillä, sitten kesäleirillä. Lippukunnan varastosta löydetyt leiripöydät oli kunnostettu. Trangioita hankittu lisää ja trangiaruuanlaiton harjoittelusta tehty vakiojuttu myös kämppäretkillä. Saatiinpa yksi raha-avustus Ifiltäkin osittain siksi, että osasimme heti sanoa miten käyttäisimme rahat: kesäleiriteltta! Toinen leiriteltta saatiin hankittua adventtikalenterien myyntirahoilla. Johtajat pohtivat jo retkiä suunnitellessa osallistujien omia vastuita retkellä.
Ilman leirihaavetta nämä asiat eivät olisi jäsentyneet niin selkeiksi ja muodostuneet lippukunnan uudeksi entistä paremmaksi toiminnaksi. Kesäleiri antoi konkreettisia tuloksia jo ennen tapahtumistaan!
Ja ei-konkreettisia tuloksia: minä ja Piia saatiin lukemattomat kerrat haaveilla miten tekisimme unelmiemme leirin. Haaveilu jos mikä antaa energiaa, motivaatiota ja hyvää mieltä! En tiedä tapahtuuko juuri tämä Mulin oma erityinen kesäleiri- mutta jo siitä leiristä haaveilu on ollut hyödyllistä, riemastuttavaa ja ilahduttavaa!
Ja tämän haaveilun mahdollisti Piia lupaamalla silloin vuosia sitten, että ”kyllä hän voisi sellaisen leirin johtaa.” Kiitos Piia, tää on ollu mulle ihan parasta partiota!
Tämän kiitoksen otsikon työnimi oli ”Tuntematon kuljettaja”. Mutta ei tämä partio mitään talvisotaa ole kuitenkaan! Partio on usein kepeää ja hauskaa, vaikeimmillaankin raskasta, opettavaista – ja hauskaa.
Partiossa on välillisesti mukana paljon perheitä – jokaisella partiolaisella on perhe, toisilla on huoltajia, toisilla huollettavia. Joistain perheistä kaikki tai iso osa perheenjäsenistä on mukana partiossa. Toisissa perheissä on yksi partiolainen – ja monesti lisäksi huoltajat tukemassa harrastusta.
Lippukunnan johtajisto tasapainottelee ja pohtii miten paljon apua lasten vanhemmilta kehtaa pyytää, millaisia juttuja vanhemmat innostuvat tekemään, kuinka paljon aikaa he lapsensa harrastukselle antaisivat. Vanhempien ajan kysymistä arkailevat siis toiset aikuiset, jotka antavat aikaansa lasten harrastuksen mahdollistamiseksi. Ehkä jopa vähän hassua välillä.
Mutta toisaalta monilla on oma lapsi partiossa ja he ymmärtävät molemmat roolit: sekä sen, miten tärkeää vanhemman apu toisinaan on partion sujumiselle, sekä sen, miten ihanaa on tietää että koko viikonlopun harrastuksensa parissa viettävä lapsi tulee yleensä takaisin likaisena ja väsyneenä mutta ehjänä ja onnellisena. Vaikkei viikonloppunsa muissa puuhissa viettänyt vanhempi sen kummemmin tietäisi juuri kyseisen partioretken sisällöstä, paikasta tai muusta yksityiskohtia.
Lippukunnilla on erilaisia kausia ikäjakauman ja aikuisten määrän suhteen. Juuri nyt Muuttolintujen partiolaisia aikuisia ei ole montaa, eikä nuoria johtajiakaan ole paljon. Lapset eivät voi harrastaa partiota keskenään. Niinpä huoltajien apu on monien ryhmien kohdalla ryhmän toiminnan kannalta elintärkeää. Tässä kohtaa ajatukset lentävät jo kaikkiin niihin ryhmänjohtajiin ja reitteihin joita pitkin he ovat johtamispestinsä ottaneet! Mutta ei kiirehditä heihin vielä tänään.
Tänään haluamme kiittää kaikkia vanhempia, jotka ovat saattaneet lapsensa partioon, jutelleet johtajien kanssa kolon pihalla, ajaneet lapsensa ja tämän kaverit retkipaikalle, tai tulleet noutamaan meitä retkeltä viikonlopun päätteeksi. Kiitos!
Jokainen varastoitu kaasupullo, firman arvonnasta meille voitettu tukiraha jolla ostimme teltan, kolon mattojen pesureissu, leiripesti suurleirin turvatehtävissä ja aikuisen järjestämä varainhankintakeikka mökkejä maalaten muistetaan lippukunnan johtajistossa vielä vuosia myöhemmin. Retkillä kuskina vierailevan vanhemman kasvot jäävät mieleen ja whatsappviestiä ja sähköpostia lähettävän vanhemman nimi tallentuu johtajan muistiin. Sillä sellaisista paloista koostuu partiolippukunnan onnistunut toiminta. Parhaimmillaan partion yhdessä tekeminen tarkoittaa myös johtajien ja vanhempien yhteistä toimintaa.
Kiitos kaikki partiotoimintaan osallistuvat huoltajat – olette ihania! Ja ihanaa että joka vuosi löytyy huoltajia ja vanhempia jeesaamaan johtajistoa lippukunnan jutuissa! Kiitos jo etukäteen tulevista avuista!
Aino on kotikasvatettu muuttolintu, perheestä on muitakin mukana lippukunnassa. Ryhmänsä mukana Aino on siirtymässä tarpojista samoajiksi lähiaikoina.
Aino toteuttaa partiossa hyväksi havaittua polkua: astuu seuraaviin saappaisiinsa kun ne ovat vielä vähän liian isot. Kasvunvaraa on hyvä olla! Pestiin kasvaminen on partion johtamisopettelun ytimessä, Emme perehdy pelkistä oppikirjoista, vaan partiossa opimme toiminnan kautta. Aino on valinnut opetella lippukunnan hallitustoimintaa tulevana vuonna.
Hallituksen jäsenen toimintaa on näissä kiitoksissa jo esitelty kokeneen hallitusjäsenen kautta ja hallituksen sihteerin kautta.
Me jo hallitustyötä kokeilleet kiitämme Ainoa hänen kyvystään suunnitella ja arvioida, jonka turvin Aino laski että hänen aikansa riittää ensi vuonna hallituksen jäsenen pestiin muiden harrastusten ja koulun ohella. Kiitämme Ainoa luottamuksesta meihin muihin jotka olemme luvanneet opastaa ja tukea pestissä. Se, että lupaa tehdä jotain, esimerkiksi ryhtyä pestiin koko ensi vuodeksi, on itsessään jo vapaaehtoistoiminnan varmistamista: kun hallitus on kasassa, voidaan jatkaa suunnittelemista, hakea apurahoja ja tehdä virallisia paperitöitä joihin tarvitaan vastuuhenkilöiden nimet. Tällaisia hallinnollisia paperitöitä usein tehdään kuukausia ennen kuin toiminta näkyy muulle lippukunnalle. Osa byrokratiasta ei näy juuri ollenkaan lippukuntalaisille, mutta on silti tärkeää valmistelutyötä joka pitää koneiston rattaat rasvattuina.
Tulevaisuus vaatii suunnittelijoita ja vastuunkantajia, on ihanaa että Aino lupaa lähteä mukaan kokeilemaan ja oppimaan. Muu hallitus ja koko lippukunta kiittää Ainoa ennen kaikkea rohkeudesta lähteä uuteen ja vieraaseen pestiin! Kiitos uuteen ja vieraaseen hyppäämisestä Aino!
Riikka on löytänyt sisäisen muuttolintunsa muutettuaan lippukunnan toiminta-alueelle. Riikka liittyi lippukuntaan aikuisena ja toi perhettä mukanaan. Riikka on ollut mukana lähes jokaisella viime vuosien lippukuntaretkistä ja hän on toiminut lippukunnan hallituksessa. Riikalla on Muuttolinnuissa ollut vastuullaan aina ainakin yksi partioryhmä, viime vuosina sudenpentujen ikäkausiluotsina Riikka on auttanut useamman ryhmän kokousten onnistumisessa viikottain.
Tämän päivän kiitos on erityisesti ensi vuoden pestijohtajalle. Riikka lähtee pestijohtajaksi nyt toista vuotta. Pestijohtaja, lyhyesti pejo, on yksi johtokolmikkorooleista, yhdessä lippukunnanjohtajan (lpkj) ja ohjelmajohtajan (ohjo) kanssa pejo johtaa kaikkea lippukunnan toimintaa.
Pestijohtajan erityisenä tehtävänä on pitää huolta että lippukunnassa on tarpeeksi johtajia ja aikuisia ja he saavat riittävästi tukea pesteissään. Pestijohtaja omistaa aikaansa sille, että lapsilla ja nuorilla on turvallinen harrastus ja myös johtajilla on hauskaa johtamispestissään. Suomen Partiolaiset ja meillä Espoossa Pääkaupunkiseudun Partiolaiset järjestää koulutuksia ja tuottaa paljon materiaalia partiopestien tueksi, pestijohtaja välittää näistä tietoa lippukunnan muille johtajille.
Jotta partiopestit eivät kasvaisi liian isoiksi ja nuoret ja aikuiset jaksaisivat ja ehtisivät johtamistehtäviä koulujen ja työpaikkojen ohella, on Riikka järjestelmällisesti jakanut Muuttolintujen työkuormaa pyytämällä nuorten vanhemmilta ja partiolaisten perheiltä apua niihin hommiin, joita esimerkiksi nuoret eivät voi tehdä. Näistä tutuimpia esimerkkejä vanhemmille on viikonloppuretkille mukaan lähteminen vaikkapa kuskiksi.
Lisäksi merkittävä apu jota Riikka pestijohtajana Muuttolinnuille koordinoi, on avustavien aikuisten läsnäolo kokouksissa. Nuoret johtajat tarvitsevat toisinaan tukea ja apua kokousten hyvään sujumiseen. Kun Riikka pestijohtajana pyytää toisen aikuisen tai johtajan aikaa johonkin partion vapaaehtoistoimintaan, hän tietää mitä pyytää. Riikka antaa omaa aikaansa partiossa joka viikko tunteja ja retkien ja leirien yhteydessä useita päiviä per retki. Riikalla on omia lapsia mukana lippukunnassa, joten hän tietää myös partiolaisen huoltajan roolin.
Lippukunnan johtajisto kiittää Riikkaa niin hänen omasta ajastaan kuin erityisesti hänen taidoistaan ja motivaatiostaan etsiä vapaaehtoisaikaa muiltakin. Riikan toiminta on juuri sitä, millä mahdollistetaan partio kymmenille ja kymmenille lapsille muuttolinnuissa.
Riikan tehokas tapa löytää ratkaisuja yhteisiin haasteisiin, hänen filosofiansa laittaa myös itsensä likoon asioihin joita pyytää muilta, sekä rehellinen ”tämä riittää” -meininki niissä tilanteissa kun itse meinaan nysvätä jotain yksityiskohtaa liikaa, tekevät Riikasta mulle just parhaan tyypin tehdä partiojuttuja yhdessä. Kiitos hyvästä ryhmädynamiikasta johtokolmikkohommissa tähän asti! Just näistä syistä on siistiä päästä jatkamaan lippukunnan johtamista yhdessä myös ensi vuonna, kiittää lpkj.
Lauri on ollut lippukunnassa sudenpennusta vaeltajaan ja käy nyt samaa ikäkausikierrosta uudelleen ryhmänjohtajana ja luotsin roolissa – Laurin omat ryhmäläiset Metrokuskit ovat juuri siirtymässä samoajiksi.
Lauri on siis toiminut Muuttolinnuissa vapaaehtoishommissa todella monessa mukana vuosikaudet, pestilista on ahkeran aikuisen partiolaisen mittainen. Päivän kiitoksemme käsittelee erityisesti tulevana vuonna jatkuvaa pestiä: Lauri on lupautunut Muuttolintujen ohjelmajohtajaksi vuodeksi 2021. Lauri lähtee pestiin jo neljättä vuotta putkeen.
Monessa mukana olo on ohjelmajohtajan roolia:
Ohjo auttaa ryhmien johtajia partiotoiminnan järjestämisessä ja partio-ohjelman noudattamisessa. Ohjo pitää huolta että johtajilla on kokousideoita ja kokoussuunnitelmia sekä oma ja lippukunnan yhteinen toimintasuunnitelma tehtynä. Ohjo varmistaa että johtajilla on rertkipaikkoja, ja retkivinkkejä. Yhdessä Pestijohtajan kanssa Ohjo pitää huolta että johtajilla on taitoja ryhmänohjaamiseen.
Ohjelmajohtaja huolehtii myös, että järjestetään retkiä, leirejä ja muuta ohjelmaa. Ohjo tekee tämän pitämällä huolta että retkien ja leirien järjestämiseen löytyy tekijöitä ja auttajia ja heille opastusta. Lauri on pestissään itse myös ahkerasti sekä valmistellut ohjelmaa, että osallistunut retkille.
Ohjo ei itse tietenkään keksi kaikkea! Pestissä pitääkin osata vastaanottaa ja välittää partion kattojärjestöiltä tulevaa materiaalia muille johtajille.
Ohjo pitää pestijohtajan kanssa yhdessä huolta, että ryhmillä on johtajat ja ryhmänjohtajilla on tukenaan akeloita ja ikäkausiluotseja, jotta varsinkin nuoret johtajat saavat tukea ja apua pesteissään.
Vuonna 2021 ohjo tulee kutusmaan koolle ja johtamaan Johtajaneuvoston eli JN:n. JN:ssä kokoontuvat kaikki ryhmänjohtajat suunnittelemaan lippukunnan toiminta, jakamaan kokousvinkkejä ja tapaamaan toisia johtajia. JN:ssä ohjo huolehtii että kaikkien kysymykset ja huolet kuullaan ja muualta tulleet toimintavinkit kerrotaan.
Muuttolinnuissa on 8 ryhmää joilla jokaisella on 1-3 johtajaa ja lisäksi ryhmien toimintaa ohjaavat ikäkausiluotsit. Ohjolla on iso kokonaisuus koordinoitavanaan. Asioiden hoitamisessa Laurilla on hyvät taidot, eikä hän yritä tehdä yksin, vaan osaa jakaa tekemistä muillekin.
Muuttolinnut kiittää Lauria useiden vuosien ahkeroinnista vapaaehtoistyössä yhdessä lippukunnan runsastöisimmistä pesteistä! Kiitämme rauhallista harkintaasi, ystävällistä tapaasi ajatella kaikkien toiveita ja erityisesti itsesi likoon laittamista, olet kaikissa vastuissasi mukana henkilökohtaisesti ja täydellä sydämellä.
Henkilökohtainen kiitos minulta lippukunnanjohtajana on tulevasta vuodesta: Kiitos että olet kantamassa vastuuta myös 2021! Toimintasi ryhmänjohtajien kanssa mahdollistaa monien kymmenien muuttolintujen partioharrastuksen myös ensi vuonna. Tähän kiitokseen yhtyvät varmasti niin kaikki lippukuntalaiset kuin heidän perheensä. Ja Lauri sun kanssa on niin kiva tehdä partiojuttuja, joten kiitän siitäkin että ollaan edelleen yhdessä johtokolmikossa!
Partiolaisten adventtikalentereita myivät lähes kaikki lippukunnan lapset ja osa aikuisistakin.
Kalentereita myytiin ihan uudella tavalla ja partiolaisten vanhemmat auttoivat paljon. Viestejä läheteltiin sukulaisille eri someissa ja kalentereiden toimittamisessa auttoivat niin perheenjäsenet kuin posti. Rahaa siirrettiin aiempaa enemmän sähköisesti ja käteinen väheni merkittävästi. Koko perinteinen kalenterimyynti oli ihan uudenlaista koronasta johtuen.
Adventtikalenterimyynti tuo lippukunnalle autonomiaa, ylipäätään enemmän toimintaa ja lippukuntalaisille edullisempia osallistumismaksuja. 2019 myyntituotoilla hankimme telttoja, 2020 myyntituotoilla aiomme tukea tulevan kesän leiriosallistumisia. Tällaisena aikana toimintaan osallistumisen maksujen matalina pitäminen on entistäkin tärkeämpää, matalilla osallistumismaksuilla mahdollistamme leirille lähdön niillekin, joilla raha voi olla tiukassa.
Ostajaehdokkaiden etsiminen, myyntipuheet tai mainosviestit ostajille, rahaliikenteestä huolehtiminen ja oman kalenterimäärän ja myyntituottojen laskeminen on kaikki hyvää harjoitusta rahankäsittelyyn. Ryhmänjohtajat saavat oman hyvän haasteensa koordinoidessaan ja opastaessaan nuorempiaan, arvioidessaan myyntimenestyksiä ja myyntiin otettavien kalenterien määrää. Tällainen uuden oppiminen on partioaatteen ytimessä.
Tänä vuonna lippukunnan kalenterimyynnistä vastanneet johtajatkin kokeilivat kaikenlaista uutta: rahis Outi selvitti lippukunnalle uudet mobiilirahastustavat, Elle tehtaili ohjeviestejä, mainoslappuja ja somepostauksia, Riikka järjesti kalenterien jaon ja palautukset sekä ryhmänjohtajien opastuksen keskellä pandemian tapaamisrajoituksia. Me kaikki opittiin jotain uutta. Kiitos että jaksettiin ottaa selvää ja opetella!
Ison uudenlaisen homman tekivät ryhmänjohtajat opastaessaan pieniä myyjiä uudenlaisiin myyntitapoihin ja vanhemmatkin olivat uuden äärellä sovittaessaan kalenterimyynnin perheensä koronavarotoimiin. Kiitos!
Jokavuotista tuttua taas oli se, että kalenterimyynti ei tapahdu ilman partiolaisia myyjiä! Kaikki lippukunnan toiminnassa mukana olevat kumartavat kiitokset kalenterimyyjille!
Muuttolinnut pääsi tosi lähelle asettamaamme viidensadan kalenterin myyntitavoitetta, sillä myyjämme myivät 474 kalenteria, jonka lisäksi verkkokaupastamme ostettiin noin 20 kalenteria. Myyyntituottoja Muuttolinnut saa kalentereista reilusti yli 2000 euroa.
Kyllä tämän voi myyntimenestykseksi julistaa ja paiskata virtuaaliset yläfemmat kaikkien myyjien kanssa! Kiitos myyjät, kovaa myyntityötä teitte!
Lasten harrastusta perheissä rahoittavat huoltajat ovat varmasti myös kiitollisia, että jokainen partiolainen tekee itse töitä harrastuksensa kulujen eteen.
Suomen Partiolaiset kiittää myös ja SP:n kiitoksena vähintään 12 kalenteria myyneet muuttolinnut saavat tonttumerkin. Koronan rajoittamiseksi määrätystä toimintatauosta johtuen merkkejä ei ole voitu perinteisesti jakaa lippukunnan puurojuhlassa ja netissä emme lasken nimilistoja julkaise, joten tarkemmat tiedot tonttumerkeistä ja oman ryhmän myynneistä saatte ryhmän omilta johtajilta esim. WhatsApp-ryhmissä.
Vaikuttavat myyntimäärät ja tonttumerkkimäärät per ryhmä:
AIKUISET 22 kpl, 1 tonttumerkki
METROKUSKIT 35 kpl, 2 tonttumerkkiä
MERIKOTKAT 26 kpl, ei tonttumerkkejä
MUUTTOHAUKAT 92 kpl, 5 tonttumerkkiä
KANAHAUKAT 41 kpl, 1 tonttumerkki
PEIPOT 59 kpl, 3 tonttumerkkiä
KYHMYJOUTSENET 49 kpl, 2 tonttumerkkiä
PAPUKAIJAT 148 kpl, 10 tonttumerkkiä
Kalle on ollut Muuttolinnuissa sudenpentuna, lippukunnanjohtajana ja kaikkea näiden väliltä ja ulkopuolelta. Kun sisällä asuu ikuinen muuttolintu, niin parven kutsuessa tulee lehahdettua paikalle aina silloin tällöin. Nykyään muualle muuttaneena Kallea nähdään aina välillä Muuttolintujen retkillä ja tapahtumissa. Kuten ahkeria muuttolintuja yleensäkin, lippukunta voi kiittää Kallea monesta jutusta.
Tämän päivän kiitos on, kuten kiitoskalenterimme henkeen kuuluu, tietystä pestistä tai asiasta. Toisinaan pestit tai projektit kestävät vuosikausia ja niitä tehdään yhdessä koko muun johtajiston kanssa, toisinaan homma voi olla joku aika pitkälti partiokuvioiden ulkopuolella valmisteltu juttu, josta lippukunta näkee tai saa vain lopputuloksen tietoonsa tai käyttöönsä. Pienetkin jutut voivat lippukunnassa olla todella merkityksellisiä ja hyödyllisiä ja sitä kautta niiden vaikutus on iso.
Lippukunnan nimikyltti on hyvä esimerkki pienestä suuresta asiasta. Isoissa tapahtumissa oman porukan löytämiseen pitkävartinen kyltti lippukunnan nimellä ja logolla on mitä mainioin! Kalle tiesi tarpeen ja 2017 lippukunta sai Kallelta vähäeleisen mutta suuria aikaan saavan kyltin.
Kiitos kyltistä Kalle, se on ollut hyvässä käytössä!