Helinä on ollut muuttolintusudenpentu, vartiolainen ja kaikkea mitä vanhat ikäkaudet vaihtoehdoiksi tarjosi – ja vähän uudetkin. Helinä kuuluu perheenjäsenien kanssa paluumuuttaneisiin muuttolintuihin, lippukunnan riveihin kuuluu nykyään myös jälkikasvua.
Pestissään Muuttolintujen hallituksen jäsenenä Helinä on ollut paikalla kun on pohdittu että mistä löytyisi seuraavalle projektille tekijä. Helinä on lupautunut vastaamaan lippukunnan varastosta ja lippukunnan kolosta. Pesteissään Helinä on päätynyt vaihtamaan kololla lamppuja ja palohälyttimen paristoja, suunnittelemaan kaluston täydennyksiä ja kuskaamaan milloin mitäkin lippukunnan retkitavaraa lippukunnan kolon ja varaston ja eri retkipaikkojen välillä.
Keväällä 2020 korona muutti kaikenalaiset suunnitelmat, myös leirikesän. Paikallinen iso leiri peruttiin, mutta kesällä alkoi näyttää siltä, että pienemmän porukan retki olisi loppukesästä ok. Projektiin uskallettiin lähteä kun Helinä tunnusteli paikan ja järjesteli aikautaulua aluetta hallinnoivan bisneksen kanssa (Kirkkonummen Lähteelä nevarforget!). Syntyi kesän minileiri Varis 2020, jolla Helinä orgaanisesti tilanteen sitä tarvitessa muuttui logistiikkapäälliköksi ja kuljetti lippukunnan tavaroita leirin, saunan, iltanuotioiden, paikallisen varaston ja lainajääkaapin (sijainti 2 km leiristä) sekä alueen porttien, vesihanojen välillä, ajettuaan ensin rakennusleiriläiset niin leiripaikalle kuin sieltä koko leirin ruokahankintoihin lähimarkettiin. Saamalla retkelle mukaan Helinän tapainen energinen moni(ajo)osaaja onnistuttiin paikkaamaan monta juttua jotka olivat suunniteluvaiheessa jääneet vähemmälle huomiolle. Lyhyen valmisteluajan leiriprojektiin ei olisi varmaan uskallettu lähteä ilman Helinää leirin staabissa.
Varisleirin erittäin-vähän-valmistautuneena ruokavastaavana ja lippukunnanjohtajana haluan kiittää Helinää nopeasta sopeutumisesta, tilanteisiin reagoimisesta ja itsensä likoon laittamisesta leiriä järjestäessä ja erityisesti leirin aikana leirin juoksevia asioita hoitaessa. Ja ihanasta tavasta olla valittamatta juuri mistään vaikeuksista. Ja erityisesti kiitän siitä, että partiojohtajana Helinä näkee kaikissa ihmisissä ja tilanteissa mahdollisuuksia ja hyviä asioita.
